Sataa, syksy on. Lisäksi syksy saa . . . .

Tämä viikko menee omia, ihan itsekeksittyjä ja vapaaehtoisesti vastaanotettuja tehtäviä hoitaen. Aila on koko viikon lomamatkalla.

Maanantai meni ensin yksinoloon totuttautuen ja ilta meni vaalikoulutuksessa. Antilla on hyvä veto päällä, meikäläisen on helppoa olla avustamassa.

Tiistaiaamu meni Helsingissä Antin töpinäryhmän kanssa. Olen ainoa ajankäyttönsä suhteen vapaa mies siinä porukassa, eli kokoontumisajoiksi ehdotetaan mitä mielikuvituksellisempia aikoja ja paikkoja. Mutta ei siitä ole kuin pari vuotta, kun tein sitä samaa.

Samalla matkalla tapasin entisiä työtovereita, nykyisiä ystäviäni. Vakuutin jokaiselle, että minulla ei ole kiire, mutta harrastuksiltani en ehtisi millään enään tulla töihin.

Vielä iltapuhteeksi aloin katsella sukututkimustani. Siihen keskelle ystäväni Aimo Nivalasta laittoi postia ja ilta meni puolen yön yli, kun vaihdoimme tietoja. Karvoskylän Palosaaret liittyvät meihin molempiin, tosin eivät ainakaan kovin läheisesti. Molemmilta löytyi toiselle annettavaa tietoa täydennykseksi.

Aimolla on mielenkiintoisesta 1850-luvun Kalmbergin kartastosta muutama arkki, joita saan ja aion mahdollisesti vielä käyttää. Ainakin Sievi näkyy siinä hyvin. Ja se on minun seuraava isompi tutkimusalueeni.

Keskiviikko meni melkein koko päivä mikrolla askarrellen. Antin käyntikortin fiilausta ja painoasuun laittoa. Postia tuli ja meni, valokuvia viikonlopun tapahtumista. Niille on vielä käyttöä.